Kuulumiset 2008

Kuulumiset tästä lähtien blogissa
5.10 Match Show

Nastjan kanssa lähdettiin mätsäriin... näyttelyjuttuja ei olekaan paljon tullut erkkarin jälkeen tehtyä. Vielä päästiin isoihin pentuihin mukaan, Nastjalle punainen nauha ja lämmintä kättä. Oikein mukava tuomari oli, kerrankin otettiin rodunomainen tempperamentti huomioon eikä vain ajateltu kiirettä ja innokkuutta huonona käytöksenä! Nastja sai kehuja esiintymisestä ja käsiteltävyydestä. Punaisten kehässä ei sitten enää maltti riittänyt oikein seisoskella. Nastja käyttäytyi kyllä taas oikein esimerkillisesti mätsäripaikalla. Ainoa kerta kun oli pakko huomauttaa toista koiraa, oli kun 70kg doggin lihaa meinasi epähuomiossa istahtaa päälle :lol: Ja voi meidän mörköikäistä, säpsähti kun eräs nainen aukaisi sateenvarjon, mua lähinnä nauratti. Nastjahan illan pimeydessä pöhisee häntä pystyssä kaikelle "epäilyttävälle". Joka tapauksessa hyvin erilainen ja helpon oloinen mörkis tällä kakaralla Minjan IIIIK-mörkikseen verraten :)
4.10 Raparallit

Raparalleihin osallistuttiin bortsujen rotujoukkueella. Mukana Minja, Rino ja Väinö (Sanmar Mikkihiiri & Muumipappa), Humppa (Pikkupaimenen Smokey Robinson) ja Riitti (Covateco Casino Royale). Joukkueemme Fab5 vei voiton :D Kaikki juoksivat erinomaisesti, ehkäpä ensi vuonna puolustetaan mestaruutta ja kokeillaan jopa vieheen perässä menoa?! ;)
2.10 Mitäs meille?

No ei mitään uutta. Perjantaina käytiin Säykissä ja lauantaina ajeltiin Birgitan luokse Saviolle lenkille. Yritän kehitellä jotain järkevämpää päivitysjärjestelmää näihin kuulumisiin. Muutamia kuvia viime viikolta (kiitos Tiina! :) ):


Nastja

Tämä on jo niin ruma että on pakko julkasta :lol:

 



24.9 Kuulumisia

Kamala mitä päivitystaukoja! Hieman vielä käyttöongelmia tämän uuden koneen kanssa, eikä kaikkein pienimpänä syyllisenä Windows Visva ;) Kummiskin... Nyt alkaa päivittelykin sujua.

Ei meille oikeastaan mitään ihmeitä kuulu. Treeniä treeniä, Minjan kanssa motivaatio katossa ja Nastjan eteenpäinviemiseen taas kateissa ;) Kasvais jos kakara niin pääsisi sen kanssa oikeasti jotain tekemään, se vaan on sellainen pikku-hömelö, enkä mä osaa pentua kouluttaa. Nassen ilmotin Jyväskylän näyttelyyn, hieman omaa kivaa sillekin. Bc-treenit on olleet tosi kivoja ja hyödyllisiä, niissä käydään varmasti jatkossakin oppimassa uutta :D

Onnitteluita kaikille tokossa pärjänneille tutuille, teitä on niin paljon etten jaksa edes luetella :D Ja tietysti Hannalle ja Carolle agilityn saralle onnea! Ihanaa päästä Minjankin kanssa kokeisiin, heti on enemmän intoa kun on joku koe tähtäimessä, jospa sieltä jonkinlaisen tuloksen saisi!

Viikonlopun olin Turussa kaverin luona ja likat jäivät äidilleni. Hyvin oli mennyt ja typsyt oli päässy pitkille remmilenkeille.

Mainittavan arvoisena on ehkä Nastjan mörkistely. Tätä ilmenee yleensä vain hämärässä, mutta silloin varsinkin "omalla reviirillä" kulkevat koirat ja epämääräiset ihmiset (esim. polkypyörien kanssa) saavat neidin puhisemaan. Sitten nousee häntä kaarelle selän päälle ja alkaa piiiiiiiitkkäääää haukahdusulvahdus (ei ihan niin paha kuin Nitan kiljuminen, mutta melkein) ja puhupuhpuh. Kuitenkaan mörön tullessa lähemmäksi Nastja on sen jo unohtanut eikä vaivaudu edes katsomaan mörköä. On se höpsö! Mutta ennemmin tällainen mörkis, kuin Minjan häntäkoipienväliin ja niin kauas kuin mahdollista mörkis ;)

Sitten kuvia:
peltokuvan on ottanut M Muukkonen ja treenikuvat E Salokas. Kiitokset!

Enemmän kuvia löytyy gallerian osioista Nastja ja harrastuskuvat!

Ensin hieman Nastjaa:


Sitten Minjaa, kuvannut E Salokas, koekuva on Iisalmesta.
 



Pakko vielä lisäksi laittaa tämä kuva kun photobucketista löytyi. Erkkarissa oli puhetta että olisin leikannut Minjan hännän tasaiseksi, no, tässä kuva Minjasta pennutuksen jälkeen, eli eipä ole paljoa tarvinnut tasoitella kun tuosta turkki kasvoi ;)


(C)T Vallius

tässä sitten vertailukuvaa turkilliseen versioon ;) On juu tasainen häntä, saksia siihen ei ole käytetty yhtään ;)
10.9 Pipan koulutus
Oli taas tosi antoisa koulutus, nyt on todella kyllä tilattava ne tokovihot! Aina kaikki jää vaikka kuinka yrittäisi muistaa... asioiden aikaan saaminen on jotenkin niin vaikeaa. Jospas tässä reilussa kk saisi edes jotenkuten liikkeet kuosiin. Ohjattu nouto on ehdottomasti vielä lapsen kengissä... mutta treeniä treeniä :)

Nastjan päänmenoksi suunnittelen Jyväskylän näyttelyä, jospa turkki sieltä tulisi. Noh, aika sama, voidaan aloittaa virallinen näyttelyura Minjan tyyliin, hakemalla sininen nauha ;D


Muutama Ainon ottama kuva vielä tähän väliin, vaikka niitä muille sivuille olenkin jo viljellyt.
 
Minja yllä ja Nastja alla.



6.9 Kuulumisia :)


6.9 Moona-tyttärelle-siskolle tänään Helsingin näyttelystä JUN-EH1 ihanalla arvostelulla (oli mukamas etujalat liian matalat?! salli mun nauraa ;D), eipä Paul Stanton jakanut yhtään ERIä bortsuille tänään ;) Onnea Tellu ja Moona!

6.9
Uni-sisko osallistui tänään luonnetestiin Iisalmella. Ikävä kyllä laukaukset menivät miinukselle ja testi on näin ollen hylätty. Onneksi Uni ei kuitenkaan arjessa reagoi niin voimakkaasti paukkeisiin ja testissäkin palautui kuitenkin nopeasti. Muutoin oikein hienosti mennyt testi! :)

Iisalmi, Tuomarit: Kerkkä & Hynynen
Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 Kohtuullinen
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Tempperamentti +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukausaltis -
Yht. +157, laukausaltis, hylätty.

2.9 Onnea Miikulle ensimmäisestä Päkäpaimenen pentueesta! Nastjalle syntyi siis 3 siskopuolta ja 3 velipuolta. Innolla odotan pentusten näkemistä, käykääpäs katsomassa Miikun ottamat upeat kuvat!

30.8
Ensinnäkin onnittelut Moonalle, Nitalle ja Vekille, kaikille ERI Porvoon näyttelystä! Varsinkin Moonan hieno menestys junnu-kehässä ja sijoitus neljäs, oli oikein hienoa!

Likoilla kaikki ok, itse olen taas flunssassa :( mutta yritetään treenailla. Nastja pääsi mukaan näyttelytreeneihin ja oikein hienosti antoi taas katsoa hampit ja kopeloida :) juoksukin alkaa olla ohitse.

Elina otti koirista tokossa pari kuvaa (niitä muita kuvia odotellessa :) ) laitan ne tähän kun ei sitä omaa kameraa ole niin kuvapuutos on iskenyt :) Minja on jo hyyyyyyyvin karvaton ja tukka pystyssä ;)



ja Nastja vauhdissa kuten aina:


23.8 Laukaan toko-koe
Olin järkkäilemässä Laukaan koetta. Ilma oli juuri sopiva ja olosuhteet kivat, oikein harmittaa etten Minjaa ilmoittanut, kotikenttäetu jäi käyttämättä ;) Toisaalta kun Tuire oli tuomarina ja hän tietää meidän virheet jo koulutuksista, niin enpä olisi halunnut arvosteltavaksi ;P Tuskin olisi kovin kaunis numerorivistö saatu. Lokakuussa sitten päästään kehään, sinne niin kaipaa kun ei ole koiraa millä mennä. Koehullu mikä koehullu :D Ensi viikolla tehdään varmaan Minjan kanssa koeluontoinen, tai siis mölli. En tiedä onko kukaan tuomaroimassa, mutta koetilanne järkätään ja hankin sinne jonkun kuvaamaan suorituksen niin voin sitä sitten analysoida itse.

Sunnuntaina siirreltiin hieman huonekaluja ja niin sitä taitaa olla jo heikossa kunnossa kun selkä meni. Pari päivää melkeinpä täyslepoa jääpussin kanssa, nyt torstaina tuntuu jo istuminen kivuttomalta. Maanantaina käväistiin bc-treeneissä Killerillä. Palkkaus oli vain hiukan hankalaa kun ei lelua pystynyt selän kanssa oikein käyttämään. Tosi kiva että näitä treenejä on alettu järkkäilemään, me kun ei kuuluta enää tämän vuoden jälkeen mihinkään seuraan, eikä käydä enää ohjatuissa harjoituksissa missään. 

Nastja on juoksuillut kaikessa rauhassa. Minja on erittäin kiinnostunut ja pelkäänkin että täräyttää juoksun heti perään, se on vähän sellainen näissä valta- ja reviiriasioissa. Toivottavasti likoilla pysyy kuitenkin järjestys yllä, pientä valtapainia tuntuu olevan, mutta muutoin ei mitään ongelmia. Minja päättää missä Nastja odottaa kun laitan ruokia, eikä Nastja saa ottaa leluja jos Minja niin haluaa. Eli ei Nastja ainakaan noissa asioissa emäänsä kyseenalaista. Nastja on edelleen oma itsensä, mitään luonteenmuutoksia en ole havainnut juoksun myötä. Likat ovat molemmat nyt aika karvattomia, vielä karvaa toki irtoaa, mutta karua katseltavaa tuo kaksikko :D

Porvoon näyttelyä odotan malttamattomana. Pitkästä aikaa oikeasti mielenkiintoinen näyttely, tuomari kiinnostaa samoin kuin ilmoitetut yli 50?! koiraa! Sinne siis turistiloimaan :)
18.8 Juoksu...
Nastja teki hienot temput ja aloitti juoksun. Se 4kk sitten ollut säälittävä juoksurävellys ei ole tämän neidin kohdalla ollut kunnon juoksu, koska tämä todella vuotaa... Näin ollen kolme viikkoa bannassa ainakin poikaystiksen tapailusta ;)

Tulehan Aino nyt äkkiä takaisin Jykylään niin saadaan kurjakoiranarttujen seuraa pitkästä aikaa ;)
17.8 Moonalle ERI!
Onnea hurjasti Moona ja Tellu! Enpä olisi uskonut että näin pian Minjan lapsonen näyttelystä sen ERInomaisen nappaisi, mutta niin se vain tuli! Taisipa jäädä juuri hilkunkilkun PN-sijoitusten ulkopuolellekin. Sehän se tarkoitus olikin että lapsoset menestyvät paremmin kuin vanhempansa ;) Mamma ja sisko ovat ylpeitä, puhumattakaan minusta!
15.8 Kotkassa sukuloimassa
Lähdin Birgitan mukaan Kotkaan moikkaamaan Moonaa ja Murrea. Nastja pääsi reissuun. Moona ja Nastja ovat kyllä niin kaukana toisistaan kuin olla ja voi! Nastja on rempseä pikku höselö, Moona taas rauhallinen ja "cooli" iso typsy :) Nastja näytti ihan kääpiöltä Moonan rinnalla :D Moonalle lauantaina näyttelystä JUN-EH1. "Lapselliset" etuliikkeet oli ainoa "moite!" Hienoa Moona, huomattavasti parempi virallisen näyttelyuran avaus kuin äidillä ;)

Nastjasta uusi 10kk-kuva sen sivulla.


Nastja, Veki-isukki ja Moona-sisko


Nastja ja "isosisko" Moona ;)   

9.8 Nokian näyttely ja kuulumista
Minjan kanssa Nokian näyttelyssä. Minja veti taas aika lahnaksi kun kehään mentiin, mutta oikein kivalla arvostelulla irtosi EH ja avoimen luokan 1.sija :) Lisää joustoa olisi takapää kaivannut tänään. Arvostelu Minjan näyttelysivulla. Kuva on hieman vanha, mutta koska kamera ei toimi niin ei tuoreempaa kuvaa ole. Nyt olen jo harjannut pohjavilloja mukavasti pois, säästelin niitä kovasti näyttelyä varten ja onkin sitten kämppä ollut sen näköinen...

Käväistiin mökkeilemässä viikolla ja likat biletti pihalla. Nastja varsinkin on ihan elementissään kun saa olla vapaana, Minja on sellainen "kainalokoira" ettei yksin meinannut heti ulkona viihtyä. Treenattu on säännöllisen epäsäännöllisesti. Molemmat edistyvät pikkuhiljaa. Minjan kanssa koe-"treeni" sitten lokakuussa, hyvää tulosta tuskin odotellaan, eikä siihen tähdäten edes treenata. Rakennetaan liikkeitä kuntoon pikkuhiljaa. Nastjan kanssa edelleen aika humputtelutreeniä, ei sen kummempia suunnitelmia alo-luokkaan osallistumisesta vielä tämän vuoden puolella.

Hirveästi tytöt painivat ja Minjalla tuntuisi jotain jumia tmv. olevan. Pitääpä hieroja-aikaa katsella.
30.7 Touhottelua
Onpas pitkä päivitystauko ;) Ollaan lenkkeilty, tokoiltu ja käyty jäljellä. Minjalla on joku kesävillitys ja se jopa juoksentelee lenkillä. Outoa toimintaa, Minja kun on sellainen että "sieltä mistä rima on matalin", ei siis ryntäile päättömästi kuten Nastja. Nyt se siis on kuitenkin juoksennellut kakaroiden mukana. Käytiin Säykissä auto siivoamassa ja Birgitan luona Liepeellä matto pesemässä. Niin ja toki ottamassa arskaa :)

Nastjakin on nyt uinut ihan kunnolla, Säykin Lehtisaaressa meidät yllätti pari miestä ja kultsu-narttu (Elli, oli muuten nätti kultsu, ei mikään tankkimalli ja korkea!), mutta kaikki likat tulivat hyvin toimeen keskenään ja uivat sulassa sovussa. Nastja toki laittoi leikiksi. Minjakin tuli ihan ok toimeen Nipsun kanssa, tai oli kuin sitä ei olisi olemassa. Nipsukin on oppinut väistämään Minjaa, Nastjan perässä voi sitten kulkea varjon lailla ;) Minja lähtikin ennemmin katsomaan auton pesua ja päivystikin sitten pihapiiriä kun kiillotin Mitzua :)

Voi sitä pettymystä kun mentiin sunnuntaina Birgitan luo, Nita kun on juoksun ajan hoidossa, Nastja joutuikin kiusaamaan isukkia :) Veki on kyllä kärsivällinen isä, välillä laittoi ihan leikiksikin. Yritinkin ehdottaa Birgitalle, että pitäisihän sitä yhteishuoltajuus noilla vanhemmilla olla ja Nastja voisikin tulla joka toinen vkloppu hoitoon Vekille. Ei mennyt läpi, kumma juttu ;-P

15.7 Nastja 9kk
Nastjalle tulee tänään ikää 9kk, hurjaa vauhtia on aika mennyt. Kokoa se ei ole kasvanut, jääneeköhän sitten tosiaan noin pikkuiseksi kun teki juoksun niin pirun aikaisin :( 

Minjakin on alkanut pudottaa karvaa, eipä tuo varmaan hirveästi sitä ehdi ennen Nokiaa irrottaa, mutta silti, kaksi koiraa ja karvanlähtö yhtäaikaa. Ei ole hauskaa.

Lauantaina tavattiin Nastjan kanssa uusi tuttavuus, eli Inka ja bcu-Raffe (Wildmagpie's Leonardo). Raffe oli oikein kivan oloinen jäpikkä ja niillä synkkasi oikein mukavasti Nastjan kanssa. Raffehan on oikeastaan aika "läheistä" sukua Nastjalle, kun sen emä on Minjan täti ja isä Vekin velipuoli.

8.7 Kuulumisia
Eipä olla tehty juuri mitään kummallista. Hieman Minjan kanssa alettu harjoitella ev-luokan liikkeitä ja treenit on menny ihan kivasti. Tuntuu että avustajien tarve on järjetön, tähän asti kun olen nauttinut "yksin" treenattavasta lajista. Onneksi on ystävällisiä kavereita jotka viitsivät avustaa :) Remmiläisten oma "treenivuoro" näyttää kehkeytynee aika bortsu painotteiseksi, hauskaa. Onnea Ellu ja Väinö ALO1 tuloksesta! Väinö on kyllä aivan fantastinen työskentelijä, siinä näkee millainen bortsun pitäisi olla :) Ainakin minusta :)

Lupauduin Minjan kanssa johonkin näytökseen tekemään voittaja-luokan, onneksi voi tehdä helpotetun jne. kun joku kylätapahtuma on.  Ei olla ihan terässä nimittäin.

Nastjalta lähtee karvat, tai lähinnä pohjavillat. Rungosta olenkin saanut kaikki pois harjattua, ahteri ja kauluri vielä työn alla. Näin ollen unohdetaan näyttelyt. Nastjalla on muutenkin etupää tosi kehittymätön tällä hetkellä, että odotellaan sen valmistumista :) Saa nähdä miten se uuden karvan sitten kasvattaa.

Minjan leikkaus siirtynee talvelle. Eli yhden juoksun joudun siltä vielä kestämään. Minjallahan ei ole ollut mitään ongelmia juoksun suhteen, kovia valeraskausoireita tmv. ennen kuin nyt, pentujen jälkeen. Eikä nytkään onneksi äitynyt pahaksi, laiskotti vain. Haluan sen kuitenkin leikata juoksujen rasittavuuden (eli oma hyöty) sekä Minjan tulevaisuuden (sen hyöty) terveyden kannalta. Nartun leikkauttaminen estää kuitenkin mahdolliset kohtutulehdukset/märkäkohdut jne. Joka tapauksessa, päädyin siihen että leikkaus suoritetaan vasta talvella kun se on hygienisesti turvallisempaa.

Punkkeja on alkanut siihen malliin pörrätä että heitin noille myrkyt niskaan. Itselle olisin tarvinnut vielä oman putelin kun yhden paholaisen revin selästäni irti :( YAK.

Jyväskylässä jonkin sortin ripuliepidemia ja ollaan pidättäydytty suuremmista koirakontakteista. Sen lisäksi mun kamera hajos, joten eipä sitten ole laittaa edes niitä huonolaatuisia kuvia. Nastjasta yritän saada jonkun ottamaan 9kk kuvan, ajatella ne on jo pian 9kk! Pentutreffit on vielä tälle kesälle suunnitteilla, kunhan vain aikataulu varmistuu :) Sinne on pakko saada mukaan joku hovikuvaaja, niin surkeita otoksia on noilla reissuilla kuvat aina olleet.

Nastjalle on muuten tulossa sisarpuolia, eli jos kiinnostaa niin..... kennel Päkäpaimenen :)
29.6 SBCAK erikoisnäyttely Lappeenranta.
Matkaan lähdettiin aikaisin aamulla. Nastjalla tuomari oli vaihtunut, eli kelpietuomari Camilla Allnut arvosteli sen (tätä muutosta ei muuten ole tehty arvostelulappuun). Joka tapauksessa. Nastja ei viehättänyt tätä tuomaria pätkän vertaa, eikä se osannut kuulemma edes kehäkäytöstä ja liian laihakin se on. Tjaah, jos tämä meidän treenimäärä ei ole riittävä edes pentuluokkaan, niin täytyy sanoa että taitaa näyttelyt olla vielä vaativampi laji kuin toko! ;D Sijoitus kolmas, Moona-siskon jätti taakseen, mikä johtui joko Moonan pystykorvista tai sitten tuomarilla ei ollut hajuakaan mitä nauhojen värit tarkoittivat, koska Moonan arvostelu oli hyvin positiivinen. Metka-siskokin oli paikan päällä, muttei kehässä, on se kaunis ja ihana! Hirveä hösellys kuten Nastjalla, mutta jotenkin niin Minjan eleet! :)


Minjan esitin vapaasti ja antoikin katsoa hampaat jne. tosi hyvin. Ensin sillä riitti vielä mielenkiinto kehässä oloon, mutta sitten lässähti. Ei nuo ole Minjaa varten nuo näyttelyt, se kyllästyi ja oli ihan apaattinen. Mutta ERI irtosi Minjalle ja sijoittui avoimen luokan neljänneksi!!! Mun rumilus ;) 12 koiraa oli avoimessa, eli ei hullumpi suoritus. Tyttöjen arvostelut löytyy näyttelytuloksista.

Veki sai myös ERIn, muttei sijoittunut valio-luokassa. Muuten en sitten kauheasti seuraillutkaan kehiä. Onnea vielä kerran Marjolle ja ROP Nämpälle! Todella mukava nähdä teidät ykköspallilla! :D

24.6 Iisalmen toko-koe
Matkaan lähdettiin Ellun kyydillä, mukana myös Eeva ja Väino-bc turisteina, sekä Elli ja Mio-karjis kisaajina, onnittelut Elli ja Mio hienosta AVO1 tuloksesta! :) Itse otin aika pahat allergiaoireet jo menomatkalla noista pojista (ilmeisesti niistä). Onneksi koepaikalla olo jo helpotti ja n.1,5t odottelun jälkeen päästiin kehään. Minja oli oikein mainio taas kehässä, teki ihan reippaasti jne. Koeolosuhteet oli kivat ja samoin tuomari oikein mukava. Tuloksena VOI1, kunniapalkinto, luokkavoitto ja koulutustunnus TK3 :)

Nyt jää Minja koetauolle ja rakennetaan muutamat liikkeet uudestaan alusta kun ovat huonoja, sekä Minjalle täysin uusia liikkeitä pitäisi opetella :) Varovasti olen miettinyt josko Keski-Suomen piirimestaruuskisoihin päästäisiin mukaan, taitavat olla joskus lokakuussa? Mutta sen näkee sitten. Kotimatkalla olo oli jo ihan hirveä, eikä mulla mitään lääkitystä ensinnäkään ole, saatikka että astmapiippu (jota en ole edes aukaissut) olisi mukana ollut. En taida ilman lääkityksiä enää lähteä vajaan 6t ajoon vieraiden urosten kanssa, siitä ei hyvää seuraa.

Viikko hurahtanut
Viikko taas mennyt ilman minkään aikaansaantia. Auto ei mennyt katsastuksesta läpi, eikä äitini päästi kys. vian vuoksi Iisalmeen asti ajelemaan, joten kyytiä tässä järjestelty. Inhoan itse ajaa pitkää matkaa kokeisiin, varsinkin kun en tiedä mihin mennään. Jännitys ja äkkipikainen luonne yhdistettynä huonoon hermorakenteeseen ei ratin takana ole todellakaan kovin hyvä yhdistelmä. Eiköhän me kuitenkin paikalle päästä.

Marjon ja whippet poikien kanssa ollaan käyty lenkkeilemässä. Hauskaa kun Santerille otetaan vetoja, niin Nastja yrittää ihan kympillä juosta mukana. Minja luovuttaa tosi äkkiä kun tietää ettei ehdi, mutta Nastja se vaan töpöttää (siltä se näyttää hippetin takana) mukana. Nastjasta onkin tosi hauska "paimentaa" noita vinttikinttuja, kun ne tekevät äkkiliikkeitä ja juoksevat päätä pahkaa. Nastjalla taitaa olla jotain mörkistä, se tuntuu nykyään reagoivan parilla haukahduksella asioihin mitä ei kukaan muu kuule tai huomaa (lähinnä sisällä). Noh, blondi mikä blondi. Nastjan kasvu on nyt sellaisessa vaiheessa että etupää on ihan lötkö... olisi voinut tuo erkkari olla pari kk sitten kun se oli vielä aika tiivis paketti.

Olin ilta/yöpissattamassa elukat, jolloin menen ulos aina Minja valmiiksi vapaana. Kaksi jänöjussin poikasta loikkivat sitten juuri jonkin matkan päässä. Ihan kakaroita ne olivat ja leikkivät keskenään. Minjan otin pian kiinni, mutta sitten molemmat huomasivat pupuset. Nastja oli oikein rohevana häntä pystyssä ja haukkui. Minja olisi innoissaan tehnyt samaa ja mielellään ottanut pikku jahtaukset tuohon väliin, mutta yritin sitä hillitä. Minjan ei tarvitse näyttää Nastjalle miten hauskaa tuo puuha voi olla ;) Minjahan keskeyttää kyllä ajojahdin kieltoon, riippuen miten kuuma se on.

Minjan valeraskauskin alkaa olla ohitse :) Sen kyljet ovat kaventuneet ja se on paljon pirteämpi. Erittäin paljon pirteämpi. Olin jo niin tottunut siihen perässä vedettävään lahnaan, että tämä Minja jonka kanssa ohitukset tehdään tarkasti käskyn alla oli jo ihan unohtanut!


Maanantaina 23. päivä käytiin Hanskun ja Humpan kanssa ladunmajalla sateisessa säässä lenkillä. Kiitos seurasta :)

16.6 Match Show

Olin avustamassa järjestelyssä, joten Nastja odotteli n.1,5t kentän laidalla. Hienosti odottelikin, päivysteli ihan hissukseen :) Loistavasti meni myös esiintyminen, Nastja meni reippaalla ravilla ja malttoi seistä tosi hienosti. Kopeloinnissa ja hampaiden katsomisessa ei mitään ongelmaa :) On se vain hieno! Sinisten toiseksi jäätiin jälleen, ykkäseksi tullut shelttipentu oli kyllä ihan mahtis!

Birgitta oli Vekin kanssa mukana ja niin sitten kävi että isukki vei koko potin ollen BIS1!!! Veki esiintyi kyllä hyvin :) Nastjan Pantse-velikin tuli käväisemään paikan päällä, Nastja pisti vähän veikkaa ruotuun :D Pantse on kyllä loistojätkä!

15.6 Kuulumista
3 tunnin lenkin jälkeen Laajavuoressa käteen jäi törkeän "sadekuuron" jäljiltä kasa märkiä vaatteita ja kaksi kuraista koiraa.. väsyneitä? no ei sanoiksi asti... Eilispäivä vietettiin Muuratsalossa "sukuloimassa" ja autoa siivotessa (pitäisi kuulemma katsastaa..) Minja ja Nastja osasivat heti karata aidatusta pihasta seuraamaan auton luona hääräämistäni. Käytiin kävelyllä Naukulassa, Nastjan ensikerta, Minja on tainnut kerran aikaisemmin ainakin käydä. Olipas taas ihanaa päästä hieman "luonnon rauhaan" täältä kaupungin pölyistä. Molempia juoksutin erikseen pyörän kanssa, Nastja kulki jopa paremmin kuin Minja, joka vihaa tuota toimintaa. Tekisi kyllä sillä tosi hyvää kun heti näkee liikkeissä muutoksen. Nipsu-papillonilla synkkasi Nastjan kanssa, Minjan kanssa tuli joku kahakka ja saivat sitten olla eristettynä toisistaan.


Nastjan voi bongata uusimman Canis-lehden kannesta ja sisäsivulta. Sehän toimi tuossa huhtikuussa(?) valokuvamallina ja oli kuvat päässeet ihan julkisiksi asti :)

Onnittelut Uni-siskolle ensimmäisestä agilityn 2.luokan nollavoitosta perjantaina Varkaudessa! Upeaa työtä olet Mari Unin kanssa tehnyt :) Minjan sisarusten sivu on hieman uudistunut ja kauniista Tellu-siskosta on paljon kuvia, kiitos Liina niistä!

12.6 Pieksämäen toko-koe
Minjan jalka oli koko alkuviikon hyvä, ja koirakin pirteämpi, että päätin lähteä kokeeseen täysilevosta ja treenaamatta (no keskiviikkona tehtiin pieni harkka). Ja se tuotti tulosta. Vanha Minja is back ja se teki liikkeet intohimolla :D Oli tosi ihanaa nähdä pitkästä aikaa tätä Minjaa, vaikka valeraskausoireet (ruokahalu ja nisät) ovatkin levon aikana kasvaneet. Tuomarikin oli enemmän sääntöihin perehtynyt kuin edellinen, silti 305,5p, kunniapalkinto ja luokkavoitto :) Vähennykset olivat mun mokista ja Minjan lähtökiljahteluista :D Olen niin ylpeä mun rakkauspakkauksesta :) Vielä pitäisi yksi 1.tulos metsästää koularia varten :) Osa-aluepisteet tokotuloksissa. Kiitos Marjo ja Nancy kyydistä koepaikalle, enpä olisi jännitykseni kanssa varmasti tiellä pysynyt :)
9.6 Match Show
Oltiin Nastjan kanssa doggien mätsärissä. Nastja antoi hyvin katsoa hampaat ja malttoi seistä vaikken koko aikaa namia tyrkyttänyt (tuomari kielsi...). Parikisassa juoksu oli taas sellaista vetoa ja pinnausta ettei tosi, pysyi kuitenkin hyvin ravilla. Sieltä sitten sininen nauha. Sinisten kehässä meni jo paremmin, esitin ihan pitkällä remmillä niin Nastja juoksee vapaammin, lujaa mentiin. Nastja keskittyi hyvin vaikka edessä ja takana oli doggi, luokan voittanut doggi heilui ahterinsa kanssa aika hurjasti ja veti kerran täysiä Nastjan takamusta päin, hyvin neiti kuitenkin kasasi päänsä tuosta huolimatta. Tultiin toiseksi.

8.6 Nyt näyttää tilanne jo aika hyvältä :)
Ajeltiin rantaan Minjan uittoon, se olikin iloinen päästessään liikkumaan ja ui keppien perässä hyvän tovin. Käveli nyt puhtaasti kaikilla alustoilla. Kiva juttu jos tämä onkin vain hetkellinen "tärähdyksen" tmv. aiheuttama ontuminen, lepo kuitenkin jatkuu vielä.
7.6 Minja ontuu
Perjantai aamuna Minja alkoi ontua. Tai ensin se oli haluton liikkumaan ja lösähti maahan. Pelkäsin kohtutulehdusriskiä, Minja kun on muutoinkin valeraskaana. Eläinlääkäriin päästiin aamusta ja mitään järkevää diagnoosia emme saaneet. Ultrattiin kuitenkin ja kohtu ok, huokaus ja helpotus. Koirahieroja katsoi Minjan liikkumista ja näyttäisi käynnissä ontuvan toista etujalkaa ja ravissa toista. Saa nyt sitten lepäillä. Ontuu lähinnä soralla, eli nurmikolla ja asvaltilla liikkuu suht puhtaasti, tästä nouseekin epäilys että olisiko joku tassuvaiva. Torstaina tehtiin kuitenkin n.3 tunnin lenkki ja Minja ui ja juoksenteli normaalisti. Toivottavasti ei ole mitään vakavampaa. Aika moinen ryskijähän tuo on esteillä, eli agility jää ainakin ohjelmistosta. TokoSM jäi siis välistä ja jos ei ihmeitä tapahdu niin myös torstain koe. Yritän nyt uittaa sitä ja tarkkailla tuon jalkavaivan kehitystä, mitään näkyvää vammaa ei ainakaan ole ja sisällä liikkuu normaalisti.  Pitää varmaan keskittyä tuohon Naperoon "paremman" puutteessa. :)

Nastjan kanssa pidettiinkin "tottispäivä" ja lähdettiin tutun luokse hieman katsastamaan Nastjan leikkiä ja tottista. Oli taas oikein antoisa reissu :)
4.6 Match show

Nastjan kanssa mentiin mätsäriin. Nastja käyttäytyi taas upeasti, ohittaa muut koirat, rähjätkin, ongelmitta ja ei vierasta tilannetta yhtään. Seisotuksen meni hienosti, samoin kopeloinnit. Juokseminen olikin sitten laukkaamista... jälleen... isossa kehässä mentiin jo hieman järkevämmin ravilla, mutta remmiin pinnaten. Juoksu kuntoon niin hienosti menee :) Häntä pysyy edelleen luonnollisesti alhalla, ihana hännänkanto :)

Nastjasta on uusia kuvia sen sivulla!
31.5 Toko-koe Askola

Olipahan koe! Paahtava aurinko ja takana muutaman tunnin yöunet ja pitkä ajomatka. Tulihan sieltä onneksi tulostakin, eli Minjalle ensimmäinen VOI1 tulos. Jäädään edelleen jahtaamaan TK3 titteliä. Tuomarointi ero oli aika suuri tuolla etelässä, eikä oltaisi oltu oikeutettuja ihan noin huimiin pisteisiin, eli 299,5, kunniapalkinto ja luokkavoitto. Minja oli seuraamisessa tosi löysä ja korvattomuus jatkuu... :( Kaikki liikkeet kuitenkin onnistuivat, eli ihan ansaittu 1.tulos Minjalle. Osa-aluepisteet tokotuloksissa.

Minja on tosi turvoksissa ja yrittää kokoajan varastaa ruokaa. Hassua tämä valeraskaan koiran kanssa eläminen.. onneksi leikkautan sen pian niin jospa ei neidin tarvitsisi enää niin kovasti reviiriään merkkailla :)

Nastja oli Tiinan luona hoidossa ja mukavasti oli mennyt :) Ei ollut neiti malttanut jättää poikaystistä oikein rauhaan, eli varmasti on ollut töhötys päällä koko kyläilyn, kiitos vielä hoitoavusta, varmaan ollut nautinnollista ;D Tässä Tiinan ottamaa videopätkää pienokaisten treffeistä :)
28.5 Hyvähän se on jorinoita kirjoittaa kun ei muista/jaksa nostaa niitä nettiin ;) Huomenna pitkästä aikaa Nastjan kanssa tokokurssille, ei olla varmaan yli kk päästy ollenkaan. Hauskaa nähdä Pantse velikin pitkästä aikaa :) Lauantaina lähtö Askolaan, Nastja pääsee poikaystis - Pessin luokse hoitoon. Kiitos Tiina että suostut Pissiksen ottamaan! :) Nastjalla tulee varmasti olemaan hauskaa!
27.5
Eilen oltiin Marjon, Santerin ja Vauhtin kanssa lenkillä. Nastja yritti epätoivoisesti pysyä hippettien mukana, onnistumatta siinä kovinkaan erikoisesti :D Nastja rakastui mutalampeen, se sukelteli sinne ihan pään upottamalla ja tonki juuria. Se pitää selvästi vedestä enemmän kuin Minja, joka ei juurikaan ui ilman että sille kepin heittää. Nastjalla on pari punkkia ollut, Minjalla ei yhtään. Mitään punkkiaineita en ajatellut niille edes laittaa.
25.5 Tokokoe Keuruu
Kun koira osaa, niin sitten ei osaa ohjaaja. Tyypillistä. Minja oli jälleen vaikea saada kontaktille liikkeiden välissä, mutta suoritti liikkeet parhaansa mukaan. Ohjaaja olisi tietysti voinut pysäyttää koiran ruutuunkin, eikä vain ihailla hienoa etenemistä ;) Mutta kukapa sinne ev-luokkaan haluaisi? Kivempaahan tämä kokeiden kiertäminen ja kokemusten hankkiminen on ;) Luokkavoitto irtosi 242p ja 2.tuloksella.  Tarkemmat osa-aluepisteet tokotuloksissa.

Minjan Moona tyttö osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä Haminassa, saaden oikein mukavan arvostelun kera ROP-pentu sijoituksen ja kunniapalkinnon! Onnea Tellu ja Moona menestyksestä! :)

Minjan Uni siskoltakin kuului tuloksia, viimeinen 0-tulos, vieläpä voitto ja siirtyminen agilityn 2.luokkaan! Onnea Mari ja Uni! Uni oli eilen taas näyttelyssä PN3, eli kaunis ja taitava ;)

22.5 Treeniä ja lenkkiä...
Typsyt ovat saaneet löysäillä kun yritän kovasti saada loput kevään opinnoista pulkkaan. Kesä meneekin sitten opinnäytetyötä tehdessä ja työharjoittelussa. Perusopintoja ei sitten enää oikeastaan olekaan... ihanaa päästä pois tuosta koulusta...  Noh, joka tapauksessa on yritetty saada treenit Minjan kanssa taas kunnolla käyntiin. Kokeet häämöttää pelottavan lähellä, mutta katsotaan miten käy :) Nastja teki juoksunsa reippaasti, eikä tuntunut tajuavan niitä lainkaan. Toivottavasti ei heitä pian perään uusia, vaan että tuo oli todella kunnollinen juoksu.

Tänään käytiin Rinon (Sanmar Mikkihiiri) kanssa lenkillä haukkiksessa. Nastja ja Rino ovat kyllä loistava pari, ne leikkivät niin hienosti yhdessä. Rinolla on kyllä aivan mahtava luonne :)


Viikonloppuna typyt olivat Birgitalla hoidossa kun olin Tampereella veljeni häissä. Minja oli tyylilleen uskollisena odottanut ovella milloin tulen hakemaan, mutta Nastja oli mennyt jäädäkseen :D Nitasta on selkeästi tullut sen idoli ja neideillä synkkaakin vallan mainiosti yhteen :) Eikä Nita mikään huono idoli olekaan ;) Nastja oli vahingossa uskaltautunut aika syvälle veteen uimaan, mutta ei nyt mitään uintilenkkejä vielä aloittanut. Jos on siinäkin suhteessa isäänsä tullut, niin aikamoinen vesipeto on kasvamassa! Se on kyllä niin isin tyttö kuin olla ja voi :)

17.5 Unille vara-sert!
Minjan Uni-sisko oli näyttelemässä Joensuussa Elena Ruskovaaralle. Tuloksena ERI1 ja PN4 vara-SERTin kera, onnea Mari ja Uni! Laitanpa arvostelunkin tähän samaan syssyyn :)
"
Oikean mallinen. Sopivan voimakas narttu. Erittäin kauniit linjat ja hyvä rungon malli. Hyvin kaunis ilme ja ilmeikkäät korvat. Linjakas kaula ja varma asentoiset korvat. Eturinta vielä tyhjä. Hyvä vahva takaosa. Keskipitkä askelpituus. Kylliksi joustoa liikkeessä. Voisi kantaa häntäänsä tyylikkäämmin. Hyvin miellyttävä kokonaisuus."

15.5 Match Show ja onnitteluja
Nastja oli tänään pentumätsärissä sinisten pentujen kolmas. Pissiksen seisotus ja kopelointi meni hienosti, mutta juoksussa liikaa virtaa tänään ja joko laukattiin tai pinnattiin remmiin. Oli taas mukava kokemus!

Minjan sulho ja Nastjan isä Veki valioitui tänään Joensuussa. Nyt urho on siis FIN MVA & TVA charmikkaan luonteensa lisäksi ;) Onnea Birgitta ja Veki, upea saavutus!
11.5 Laajavuoressa
Lähdettiin laajavuoreen ystäväni Annin kanssa. Nastja käveli jopa suht kivasti koko matkan laajavuoreen. Ulkoilutin kameraa samalla. Viikonloppu menee Tampereella kun veljelläni on häät. Likat menevät Birgitalle hoitoon, pääsevät siis pöndelle viettämään aikaa. Nastja näki eilen Birgitalla vuohen, ei arastellut yhtään, Mikko on mukava kaveri ;)
10.5 Luonnetesti
Olin katsomassa ja videokuvaamassa Nitan ja Gira-tervun luonnetestit. Giran testi muistutti erehdyttävästi joiltakin osilta Minjan testiä ja aavistukseni menikin täysin oikein sillä taisteluhalun ja kovuuden epäilin olevan erit. Onnea Anni ja nuorineiti-Gira +144p laukausvarma!

Nita sitten repäisi, sitä onkin pohdittu onko se lintu vai kala, paskat, tiikeri se on :D Aivan upea testi, ei niin mitään huonoa. Mieletön syttyminen ja palautumiskyky, täytyy sanoa että sillä koiralla on nätisti astiat kaapissa ;) Birgitta on kyllä kahminut itselleen mielettömät koirat, tuomarit kovasti pyytelivätkin Nitaa itselleen, koti kuulemma varmasti löytyisi. Nitalla ainoana yli 200 pistettä, eli +240 ja laukausvarma!
9.5 Match Show
Nastja pääsi jälleen mätsäriin. Se malttoi esiintyä hienosti vaikkei olla juoksua treenailtu. Nastja sai sinisen nauhan ja voitti siniset pennut. Ensimmäistä kertaa "isoon kehään" ja meinasi siinä jo namitkin loppua. Tuloksena BIS 5! :)
Pissis toimi Minjan ruokanappuloilla hyvin, eikä huomannut mitään ympärillä tapahtuvaa
.
4.5 Viitasaaren näyttely
Minjan kanssa vuoden tauon jälkeen näyttelykehässä. Aika on tehnyt tehtävänsä ja nyt Minja on rungoltaan kehittynyt. Tuloksena AVO-EH. Kuvia Minjasta keppeilemässä :) Neidillä on ihan liian puhas turkki :D

Minjan Tirri-sisko haki toisaalla viimeisen SERTinsä, onnea Tirri ja Elina! :)
2.5 Kuulumista
Minjan Uni-siskon geenitesti tulokset olivat saapuneet. Uni on CL-terve ja TNS-kantaja. Uni ei juoksun vuoksi pääsekään luonnetestiin, harmi juttu, toivottavasti saatte uuden testiajan järjestymään :)

Nastjan juoksusta en kyllä tiedä, onko tuo juoksua nähnytkään. Ei tarttunut viimeksi paperiin mitään, eli aika epätoivoinen juoksu on jos edes on. Minja on "masentunut" kun ei ole miehiin nyt päässyt. Onneksi treeneissä tuntuu virtaa löytyvän. Toivottavasti ei tee valeraskautta... ei sillä kyllä koskaan aikaisemmin mitään sellaisia oireita ole ollut, nyt vain huolettaa.

22.4 Pipan tokokoulutus
Hiukan venähti koulutus, pitkästä aikaa sai kynä sauhuten kirjoittaa erilaisia vinkkejä muistiinpanoihin :) Suosittelen kyllä ehdottomasti osallistumaan koulutukseen jos sellainen tilanne tarjoutuu. Sain paljon irti tuosta n.4 tunnin pläjäyksestä. Minja odotteli juoksuisena vuoroaan ihan loppuun asti. Päätin myös tuon koulutuksen perusteella tilata Pipan tokovihot, vaikka aikasemmin ajattelin jättää ne tilaamatta. Nastja oli hyvin koko koulutuksen kotona. Nastja on myös aloittanut jonkinlaisen juoksun Minjaa peesaillen, ei ole yhtään turvonnut (meinaa koko värkkiä karvapehkon seasta löytää), epäilen että vuoto on alkanut  viimeistään eilen.
21.4 Match Show Muurame
Lähdin pitkän mietinnän jälkeen Nastjan kanssa Muurameen mätsäriin. Ekassa vuorossa lähinnä laukkasi, kopelointi meni hyvin, hampaiden katsomista pitää harjoitella, ei arkaile, mutta ei ole täysin sujutkaan sen suhteen, antaa kyllä katsoa. Seuraavassa kehässä ravasikin hyvin, nyt ohjasin sen paremmin enkä houkutellut namilla tai muutakaan sellaista. Malttoi seistäkin mainiosti. Sijoituttiin toiseksi! Meinasi namitkin loppua, olen tottunut lentämään kehästä pihalle heti toisen kehän alussa, nyt ei niin käynytkään. Kaksi sinistä nauhaa mukaan. Jokohan sinisten nauhojen putki loppuisi?!?!?! Viisi peräkkäin... olisi jo punaisten vuoro ;D

Sitten ajeltiin Naperon kanssa säykkiin siivoamaan auto (päässyt ehkä aavistuksen likaiseen kuntoon huomautti äitini ;) ) ja samalla treffattiin pikkusisarukset. Nastja leikki papillon-Nipsun kanssa tosi mallikkaasti! Toinen on niin pieni että Nastja meni maahan ja antoi sillä tavalla Nipsulle tilaa tutustua. Sitten olisikin juoksurallit olleet huiput :) Nastjaa kehuttiin hyvin rauhalliseksi (kyllä se taas iltaa kohti villiintyi ;) ). Minja odotteli juoksuisena kotona.
20.4 Onnittelut Minjan Tirri-siskolle ja Elinalle! Pari haki tänään kaksi 0-tulosta agilityssa ja siirtyivät näin olleen 2.luokkaan! Tirri voitti ja Uni-sisko tuli kolmanneksi harmittavalla 5-tuloksella, mutta aika taisi olla kuitenkin nopein? On se hyvä että siskot ja heidän ohjaajat tuon agin taitavat, me taidetaan panostaa kuitenkin tuohon tokoon, kaksi yhtä häslää radalla ei ole mikään hyvä yhdistelmä... ;) Päivitetty myös Minjan sisarussivua! Milou veljestäkin tuli kuulumisia ja pari kuvaa, poika on hyvin terve ollut ja se toivottavasti nähdään joskus myös näyttelyssä :)

19.4 Jyväskylän näyttelyssä. Esitin Nitan ja tietysti mun tuurilla haettiin sille ensimmäinen H :D Todella upeaa händlausta ;) No joo, tuomarilla oli aika tiukka linja, arvostelu nyt ei mitenkään "huono" ollut. Vain yhdelle koiralle ERI. Onnittelut Uni siskolle joka kuitenkin sai EH:n!!! Upeaa :)
14.4 Pentutreffit ja välikuvaus. Koko pentue sai erinomaisen arvosanan nivelistä ja selästä, mainiota!!! Yhdellä pennulla ei ole vielä P1 puhjenneet alas, mutta varmasti sillekin tulee täysi purenta. Treffit oli ihan loistot, kaikki pennut olivat niin avoimia ja loistopakkauksia :) Kuvia löytyy Vuohitallin galleriasta.
11.4 Alkoihan se juoksu. Hieman myöhemmin kuin odotin, mutta alkoi kuitenkin. Nyt siis kk poissa kuvioista ja sitten voidaan taas jatkaa :) Minjan steriloinnin ajankohtaakin voin nyt miettiä. Ehkä joskus syyskuun tienoilla? Mietitään.
9.4 Ollaan lähinnä lenkkeilty, treenit on jääneet vähemmälle kun ei ole oikein tähtäintä ja pieni tauko tekee varmasti hyvää. Eniten virheitä on kuitenkin tapahtunut Minjan pään sisällä kuin itse liikkeissä ;D
6.4 Luonnetesti
Olin Ristiinassa katsomassa ja kuvaamassa Malla-karjiksen luonnetestin. Neiti työsti omalla sykkeellään ja pisteitä kertyi 205, laukausvarma. Onnea Aino tervepäisestä kaverista :)
5.4 Onnitteluja!
Onnea Mari ja Uni-sisko toisesta 0-tuloksesta agility 1.luokassa Varkaudessa! Viimeistä viedään ja sisko pääsee loikkimaan kakkosluokkaan :)

Laitoin blogit salasanallisiksi niin tiedän vähän kuka niitä lukee. Salasanan saa siis pyytämällä sähköpostitse. Meidän elämän "tärkeimmät" uutiset löytyvät kuitenkin tältä sivulta :)
4.4 Tokon peruskurssi
Nastjan tokokurssi alkoi. Neiti keskittyy upeasti ja on halukas tekemään. Mainio napero :)

3.4 Juoksuja aloitellaan
Peruin Varkauden ilmoittautumisen, "virtaavaa" vuotoa ei ole, mutta kun oikein tarkasti katsoo niin "vuoto" ei ole enää kirkasta ja Veki osoitti jo suurempaa kiinnostusta eilen. Eli ei tosiaan lähdetä kokeeseen, vaan lähden turistiloimaan ja kuvaamaan Mallan luonnetestiin. Kumpa juoksu lähtisi pian kunnolla käyntiin, niin voisin haikailla Kangasniemelle koepaikkaa. Nastjalla on nyt vaihtunut kaikki hampaat, täysi purenta on neitisellä, priima kamaa siis edelleen ;)

Minjan karvan on vielä kesken, mutta sen etupää on vahvistunut todella paljon pennutuksen jälkeen. Se vaikuttaa rotevammalta kuin aikasemmin.

Nastja thö käpylehmä. Saa nähdä mitä tuosta kasvaa, elämäniloinen jytky tyttö, jolla karvaa on vaikka muille jakaa. Eilisilta menikin korvapöheikköä harventaessa ja tassukarvat trimmatessa.

29.3 Lappeenrannassa
Olin sössinyt Minjan tokoilmon ja ei päästy mukaan, joten matkaan lähti Nastja siskoaan moikkaamaan. Metka oli aivan ihana!!! Olisin kyllä niin voinut ottaa sen mukaan ja suunnittelinkin vaihtoa ;D Reetta ei ollut järin innoissaan ideastani... :O Parin viikon päästä toivottavasti nähdään taas!

Birgitta kuitenkin osallistui Vekin ja Nitan kanssa, molemmille upeasti 1.tulokset luokistaan! Minjan sulho ja Nastjan isä on siis kahta 1.tulosta vaille tottelevaisuusvalio! Mahtavaa ja onnea! Ehkä me Minjan kanssa perästä... Minja oli äidilläni hoidossa koko päivän, ei kuulemma meinannut lenkistä tulla mitään kun Minja vain haisteli ja merkkasi, eli eiköhän se juoksu piakkoin ala! Nyt on kierto 8kk, pisin mitä Minjalla on koskaan ollut.
24.3 Siilinjärven koe
Ehdottomasti huonoin voittajan kokeemme. Melkein toivon juoksun alkavan niin ei tarvitse tullaisen "oman uran kulkijan" kanssa kokeeseen erehtyä. Olihan niitä hyviäkin puolia, mutta uskomatonta sohlausta taas välistä. Hieman korvatonhan tuo on jo arjessakin, joten eiköhän se juoksu pian ala. Yhteinen sävel puuttui, Minja teki omaa suoritusta ja minä omaa. Huoh... Hieman mietityttää että kannattaako edes Minjan kanssa noita pari koetta käydä vaikkei juoksua aloittaisikaan. Joka kokeessa se on pahempaa tuo oman kivan keksiminen. Katsotaan nyt... tulos täällä.

Onnittelut Minjan Rölli-isälle Lappeenrannan KV-näyttelyssä saadusta SERTistä ja CACIBista! Samoin Tirri-siskolle (Dream Of Stick) ensimmäisestä agilityn 1.luokan 0-tuloksesta perjantaina!Onnittelut tietysti omistajille Hannikainen&Himanen! Hienoja sukulaisia meillä :)

Huomasin tässä samalla että Jyväskylän näyttelyn ilmoittautumisaika on vissiin ummessa :D Kylläpäs hyvin alkoi sitten tuo näyttelykausi :) Tuskin tonne 19.4 kokeeseenkaan päästään, ei se tuon yli juoksua pitkitä ja jos se nyt sen aloittaa niin 4vk taukoa, eli sen voi jo melkein poissulkea..
23.3 Kyläily
Oltiin äidilläni käymässä, myös veljeni ja hänen kihlattu oli paikalla. Nastja lähtee luultavasti tänä iltana äidilleni kun huomenna on Minjan kanssa taas koekäynti. Ei tarvitse sitten aamusta Nastjan hoitopaikkaan viemistä miettiä. Nastja on ihan inlove äitiini, se seuraa sitä kuin hai laivaa ja istua tököttää kerjäten huomiota (äitini on alusta asti vaatinut siltä istumisen ennen kontaktia).  Tuo suosio on saavutettu ihan muuten kuin nameilla lahjomisella. Tosi kiva että Nastjakin tykkää vakkari hoitopaikasta, Minjahan kanssa tykkää siellä olla, toki asuttiin vielä äitini kanssa kun Minja oli pieni.

Nastja tullaan välikuvaamaan huhtikuussa. Meillä on pentutreffit ja sen yhteydessä 4-5 pentua kuvataan. Sen lisäksi että on mukava saada ns. pohjakuvat, mihin tulevaisuudessa voi muutoksia verrata (esim. selkämuutokset), niin takana on myös Vekille mahdollisesti tuleva pentue tuossa kesän tietämillä. Täältä voi lukea lisää tuosta yhdistelmästä....
21.3 Pallokalat
Neidit oli eilen illalla mättäny kaksin 1kg Hill'sin penturuokaa. Nastja sai sen toisilta rokotuksilta mukaan ja se on yli kk ollut tuolla nurkassa. Nyt oli sitten uponnut. Ihmettelin kun Nastja oli kakannut sisälle ja Minja oksensi sulamattomia nappuloita.  Pussin löytyi sängyn alta tyhjänä. Kivakiva...
20.3 Kuulumista
Siilijärven ilmottautuminen on ok. Katsastin Minjan juoksutilanteen, ei ole turvonnut. Jännityksellä nyt sitten edetään että milloin alkaa. Treenailtu on, agilityt on jäänyt välistä minun ja kouluttajan sairastelujen vuoksi.  Kävin viimein hakemassa apteekista jonkun avaavan astmalääkkeen, mullahan ei mitään astmaa ole todettu, mutta koska neljästi on puolen vuoden sisään ollut hengenahdistusta hyvin erilaisissa tilanteissa niin ajattelin nyt sen hakea. Lääkäri olisi syksyllä määrännyt astmakokeisiin, mutta en sitten mennyt, olisi sisältänyt jotain kortisoonikuureja jne. Huvittavaa miten aktiivisen urheilu-uran jälkeen tällaista on alkanut ilmetä. Toki mulla on alkanut nivelet muutenkin mennä kun nuoruudessa kehittyneet lihakset ovat hävinneet.

Nastja on ollut jotenkin luvattoman helppo pentu. Minjan kanssa oli hankalaa, se oli aika arka kotiuduttuaan eikä osannut ulkoilla. Nastja ei pelkää mitään ja se on muutenkin erittäin tasapainosen oloinen. Se ei myöskään pure tai hypi päin näköä mitä Minja harrasti paljon. Se on rauhassa kotona yksin-yksin, eikä ole tuhonnut. Remmissä kulkeminen on se hankalin. Nastja vetää ja vetää. Se myös haukkuu ovikellon (Minjalta opittu malli). Nykyään on alkanut haukkua vieraita koiria. Ohitustilanteita on ollut aika vähän, eikä silloin ole tätä ollut, mutta tuossa pihalla jos on joku koira niin se haukkuu. Ei rähjää, vaan haukkuu häntä pystyssä. Nastja tuskin on ihan niin vilkas ja terävä kuin Minja. Se on kyllä aktiivinen ja reagoi, mutta se on paljon hallitumpaa kuin Minjalla, joka tekee kaiken 120% lasissa. Tuokin ehkä tekee Nastjasta helpomman. Keskittyminen on sisällä tosi hyvää, ulkona tekee, mutta menettää äkkiä mielenkiinnon ja sinkoaa jonnekin. Hassua kyllä, se tekee heti kun taas käsketään, eli enemmän se malttaminen ja odottaminen liikkeissä on tylsää. Keskittymiskyky on kuitenkin äärettömän paljon parempi kuin Minjalla tuon ikäisenä, ottaa paremmin kontaktia jne. Ollaan leikitty, mutta liikkeissä käytän namipalkkaa, nappulat toimivat hyvin, nakit on sitten ekstraa jos muistan niitä ostaa. Paljon saa lukea että pentua pitää virittää ja leikittää jne. jotta vire kentällä olisi hyvä. Nastjan kanssa en uskalla sille tielle lähteä, se on nyt jo aika kuuma kun touhutaan, joten lisäkiihdytys kentällä tuskin tekeisi sille kovin hyvää. En halua toista piippaliiniä mikä Minja osaa olla. Tämän hetken aktiivisuustaso kentällä on riittävä, eikä sekään pieni.
15.3 Tokokoe Pieksämäki
Pieksämäelle matkattiin, onnea matkaseuralaiselle Tarjalle ja cardi Onnille ALO1 tuloksesta! Hienoa :)

Minja oli viimeisenä suoritusvuorossa voittajassa. Taitaa juoksu tehdä tuloaan, taas oli sellaista hömpöttelyä välistä ettei tosikaan. Tunnari nollille, 2.tulos ja luokkavoitto :) Aika epäsiistiä tekemistä, en ehtinyt loppuviikosta hioa perusliikkeitä kun tuo sairastelun vuoksi jäi treenejä välistä. Ällöttäviä vinoja eteenistuimisia jne. Yak. Noh, ylöspäin on kuitenkin suunta, jospa vielä Siilinjärvellekin ehdittäisiin ennen juoksua :) Ja se tunnari kuntoon ;)

Meidän ilmo ei ollut Pieksämäellä mennyt perille (unohtunut sähköpostiin, eli viesti kyllä kuitattu). Nyt pelottaa että onko meidän Siilinjärvelläkin unohdettu, koska en ole lappuja saanut vaikka muille (ainakin osalle) on jo tullut. Pitää soittaa sinne maanantaina ja kysellä. Nyt on kyllä sitten Postissa vika jos ei lappusia löydy :(


12.3 Sairastelua
Rasittavaa, olen itse kipeänä, eikä todellakaan riitä energia treenata Minjaa. Hieman ahdistaa tuo lauantain koe, ja jos tässä kunnossa olen niin ei maksa vaivaa lähteä, tuskin saisin edes käskyjä annettua. Lenkitykset on tuskaa, olen ajanut haukkikseen ja toivonut ettei kukaan tule vastaan, kun ei jaksaisi kutsua koiria pois. Jospa tämä tästä.
9.3 Mätsäri

Nastja pääsi mukaan mätsäriin. Se olikin tosi kiva reissu, vaikkei menestystä herunutkaan :D
Pari kuvaa... miten se voi näyttää noin pullukalta? Ei se oikeasti ole... Oma silmä on tottunut Minjan keveyteen niin tuo on kyllä kunnon tynnyri pyöreiden kylkiensä ja todella leveän rintakehänsä kanssa. . :) (Minjan ja Nastjan rintakehän ympärysmitan ero on vaivaiset 5 cm Minjan hyväksi).

Minjalla oli muuten toinen hierojakäynti lauantaina. Etupää on jo paljon parempi, vasen takajalka, tarkemmin SI-nivel on vielä jollain tavalla jumissa, mutta sekin jo parempaan päin. Voi johtua vaikka liukastumisesta, pennutuksesta jne. Noh, jospa sen nyt saisi kuntoon tässä ajan myötä :)
2.3 Tokokoe Kangasala

Käväistiin Minjan kanssa suunnitelmista poiketen hieman pikemmin kokeessa :) Päästiin varasijalta Kangasalalle ja siellä sitten käytiinkin. Minjalla oli hieman omat kuviot ja vielä on liikkeissä tekemistä.. Tyytyväinen on kuitenkin oltava, tulihan mukaan 3.tulos ja seuraamisesta arvosanaksi 10 :) Minjalla oli kiva vire, mutta kuten sanottu, hommaa on, ei tätä voittajaa ihan räveltämällä läpi mennä! Jospa parissa viikossa ehdittäisiin kursia liikkeitä hieman parempaan kokoon? ja toivotaan ettei takamus ala vuotamaan ;) Tarkemmat osa-aluepisteet löytyvät täältä ja Minjan treeniblogiin kirjoittelen sitten meriselitykset ;)

Mutta mikä tosiaan hienointa, Minja teki innolla ja oli ihana päästä pitkästä aikaa kokeeseen, on se vaan huippua, ajaa itsensä oksetustilaan, noloilla kentällä jne. :D Ei vaan, musta on oikeasti tosi kivaa käydä kokeissa :)

Minja kävi viime sunnuntaina hierojalla, kokonaisuudessaan on neiti hieman jökissä joten Minjaa olen hieroskellut mahdollisuuksien mukaan, nyt alkavat jumit helpottaa (ainakin minusta näyttää siltä), ensi lauantaina sitten uusinta hierontakäynti.
26.2 Pentutreffiä jne.

Eilen oli puolipentutreffit, eli puolet pentueesta oli paikalla. Matkattiin Pantsen luo ja paikalla olikin sitten yht. 7 bortsua :) Hauskaa oli ja kiva oli nähdä Pantsea ja Moonaakin pitkästä aikaa! On ne ihania :D Kuvia treffeistä voi katsoa vuohitallin galleriasta, täältä.
22.2 Kuulumista
En ole jaksanut päivitellä. Käytiin Birgitan luona lenkillä ja touhotettu sitä sun tätä. Minjan kanssa treenausta kokeisiin ja Nastjakin on pari temppua oppinut. Nastja on selkeästi hyvin kiinnostunut erillaisista kankaista. Se ei ole syönyt huonekaluja, mutta sängyn kulmakangas ja matto on saanut kyytiä. Noh, pitäähän sitä pennun jotain keksiä kun ei saa huomiota ;)

Juoksun alkua jännitän, pian on 7kk edellisestä.
14.2 Ilmoittautumisia
Ilmoitin Minjan nyt 15.3 Pieksämäen kokeeseen, jos se juoksun siihen rysäyttää niin suunnitelmista häviää puolet. Meillä on reilu kk aikaa treenata, minkä uskoisin riittävän liikkeiden hiomiseen ja työstämiseen. En halua ottaa liikaa painetta kokeista, musta niissä on hauska käydä :) Pitää vain miettiä siirränkö mahdollisesti sen tokokokeen tuohon Jyväskylän näyttelyn päälle (jos se juoksu alkaa). Meille tuskin mitään menestystä olisi näyttelystä kuitenkaan odotettavissa.

Sain Minjalle sen hieroja-ajan varattua, kylläkin vasta 24. päivä mutta on sekin jotakin :)

13.2 Lenkkeiltiin pitkästä aikaa Rinon (Sanmar Mikkihiiri) kanssa. Aivan ihanasti Rino leikki Nastjan kanssa, oikein kultainen luonne :)
12.2 Pohdintaa

Olen miettinyt paljon Minjan sterilointia. Pentuja sille ei enää tule ja ärsyttää kun ei oikein tiedä mihin väliin sitä voisi kokeisiin ilmoittaa juoksujen vuoksi. Riskit pelottavat, mutta niin myös mahdollisen märkäkohdun riski. Hieman mietin josko Minjan kuitenkin leikkauttaisi kesällä. Toiveena olisi kuitenkin saada TK3 ennen leikkausta, koska se kuitenkin tarkoittaa taas taukoa. Ehkäpä joskus erkkarin jälkeen kun ei kuitenkaan turkitta näyttelyihin mennä.

Yritän tässä varailla Minjalle hieronta-aikaa, kunhan saisin Saarelaisen Minnan kiinni. Minjalla on jotain jumia takapäässä, enkä tiedä mistä asti sitä on ollut. Olen vain ihmetellyt että mikset seuraamisen vasemmalle käännökset ja muut paikallakäännökset vasempaan suju, takapää ei liiku yhtä hyvin kuin ennen pentuja. Marjo kävi sitä hieman tsekkaamassa ja selkeästi jotain jumia on. Kiva että selvisi, pitäisi todellakin itse perehtyä koiran hierontaan, sokeana vain ajattelin että liike vaatii hiomista, mutta siitä ei ilmeisesti olekaan kyse. Onneksi selkä on kuitenkin juuri kuvattu, eli mitään luustollista ongelmaa ei voi olla.

Nastjan kanssa on mennyt mainiosti. Se on niin ihanan huoleton ja iloinen kakara ettei tosikaan. Hyvin kuuntelee ja myötäilee, oikein ilo elää sen kanssa.
5.2 Nastjan rokotus

Nastjan toinen rokotus oli tänään. Laitatin samalla rabieksen. Terve ja reipas pentu, ei mitään moitittavaa :)
3.2 Remmin möllitoko. Tehtiin voittajaluokan suoritus. Meni täysin tasomme mukaan, tunnari nollattiin, muuten oikein mukavasti. Pisteitä kertyi 249/320. Onnea Tarja ja Onni, sekä Elli ja Mio upeista suorituksista :) Eikun virallisiin vain!
2.2 Bortsumaista lenkkiä   
Oltiin isommalla bortsupoppoolla liikenteessä, mukana Birgitta ja Hanna koirineen.
1.2 Bortsuja...
Olimme lenkillä Tiian ja Riitin sekä Hanskun ja Humpan kanssa. Nastja pysyy mainiosti mukana :)
26.1 Pantsea katsomassa!

Lähdettiin Birgitan mukana katsomaan Pantsea. Jätkä oli kyllä aivan ihana :)
25.1 Mari kyläili

Minjan siskon Unin omistaja Mari kävi katsomassa Minja ja Nastjaa. Mukava että pääsit meitäkin moikkaamaan ja nähdään pian uudelleen! :)
24.1 Lenkillä

Minja ja Nastja pääsivät tänään taas lenkille karjis-tyttöjen kanssa. Kaikki neljä neitiä tulivat mainiosti toimeen :)
21.1 Lenkillä

Tänään käytiin eka kertaa Nastjan kanssa lenkillä niin että mukana olivat karjikset Miina ja Malla. Niin ne vain bortsupentu ja karjakoirat osasivat keskenään leikkiä ;)
20.1 Kuulumista

Minja voi jo tosi hienosti, ei malttaisi olla syömättä luita ynm. Pitää hieman seurailla kun on nuo itsestään sulavat tikit ettei nyt ihan aukeaisi koko ien. Vähän vielä verestää, mutta eiköhän tuo tuosta hyvin parane. Tänään otin hieman valokuvia ulkona. Nastjan blogissa on siitä enemmän kuvia, tässä nuo "kimppakuvat". Minja on kyllä niin karvaton ettei tosikaan. Jos turkki nyt alkaisi kasvaa niin ilmoitan sen varmaan Jyväskylän näyttelyyn. Karvattomana ei tartte kyllä mennä.
16.1 Eläinlääkärissä

Tänään oltiinkin sitten eläinlääkärissä poistamassa Minjalta hammas. Samalla otettiin röntgen kuvat että saa kennelliittoon lähetettyä, ilmeisesti saadaan joku todistus lähinnä näyttelyitä varten, paitsi tuskin sillä olisi mitään vaikutusta meidän näyttelytuloksiin muutenkaan ;) Samalla pyysiin kuvaamaan selän ja se oli kautaaltaan terve!

Nastja pääsi mukaan ja käytiin sitten Äänekosken keskustassa hengailemassa. Neiti kulki katuja kuin vanha tekijä. Olisi pitänyt päästä moikkaamaan jokaista vastaantulijaa, luovutti vihdoin kun ei kukaan tervehtinyt ja ohitti hienosti. On se kyllä ihana kun mitään ei pelätä vaan kuljetaan remmi pitkällä häntä heiluen mihin sattuu :) Olisi oikeaa flexi-koira materiaalia sanoi Aino-ystäväiseni ;)

Nastja odotti myös hienosti autossa kun meillä oli muuta ohjelmaa. Kerran se päästi kunnon ulvontaserenaadit kun olimme auton vieressä, muutoin se oli käpertynyt nukkumaan. Ihana neiti!
15.1 Kuulumista

Mitäs kaikkea sitä onkaan reilussa viikossa saanut aikaiseksi... hmm... opinnot jatkuvat ja on kyllä kursseja vaikka muille jakaa. Suurin osa on virtuaalina, eli kotona saa hommat tehdä, vain pari kertaa viikkoon pitää käydä pari tuntia istumassa. Kunhan vain jaksaisi niihin koulujuttuihin keskittyä! Nastja sai ekat rokotteet ja sen kanssa on töhötelty. Minja kanssa alkoi Taitavien Tassujen VOI/EVL-tokokurssi. Minjalla todettiin myös hammasjuuripaise, eli hampaan poisto on huomenna edessä. Agiakin on pariin otteeseen käyty ottamassa, vaikka aika vähällä on nyt treenit ylipäänsä olleet.

Nassesta on löytynyt aika paljon vahtimistaipumusta. Se haukkuu kun tulen sisälle, taitaa olla voimakkaampaa kuin Minjalla, joka sekin aika hyvin kämppää valvoo. Ainakaan huoltomiehet ei tänne uskalla tulla kun Minja pistää parastaan oven takana. Ihan nössykkähän tuo kuitenkin on. Lauantaina mennään Birgitan kanssa katsomaan Pantsea (ent. Keltsi). Ihanaa nähdä naperoa. Keltsi oli uroksista minun suosikki ja olisikin varmasti lähtenyt mukaani jos sillä ei sitä yläpurentaa olisi ollut. "Pentupäivätreffit" ovat myös suunnitteilla, saa nähdä milloin saadaan moinen aikaiseksi :) Olisi kyllä ihana nähdä kaikkia penikoita, tulihan niiden kanssa tehtyä ja koettua vaikka mitä! Ihaninta on ollut kuulla pennun ottaneilta paljon positiivisia uutisia, kaikki ovat olleet oikein tyytyväisiä nulikoiden luonteisiin :)

Pennut täyttävät tänään muuten pyöreitä, pyöreitä kuukausia nimittän! 3kk mittarissa :)
6.1 Säynätsalossa

Oltiin koko päivä Säykissä "äitipuolen" luona. Nastjalla oli oikein hauskaa lasten kanssa. Nipsu ei oikein jaksanut innostua Nastjasta, Minjan kanssa meni paremmin kun se ei ole sellaisen riehuriehu...

3.1 Uusi vuosi ja uudet kuviot!

Näin ollaan taas siirrytty uudelle vuodelle. Paineet ovat itsellä opinnoissa, joita olisi paras saada etenemään ja työharjoittelu haamottaa edessä. Meinaa päässä napsua kun pitäisi asioita suunnitella ja motivaatio on nolla.

Vuoden vaihde eleltiin Oulussa, tarkemminkin Kiimingissä. Itse lähdin serkkuni kanssa mökkeilemään, jonne lemmikkejä ei saanut viedä, eli koirat olivat äitini kanssa sukulaisilla. Vuoden vaihde meni rauhassa, eikä raketteja pelätty.

Nastja tapasi paljon ihmisiä ja lisäksi tätini Milla-bortsun (paperiton).   

Tavoitteitakin voisi asettaa... Minjalle nyt ainakin se TK3 ja EVL kuntoon. Agilityssa kisoihin ja BH alta pois. Jäljen tekoa lisäksi, sekä muutama näyttely. Nastja nyt saa kasvaa rauhassa. Jälkeä kesällä ja tokon pohjia, luultavammin muutama näyttely, ainakin yksi pentuluokka ja yksi junnu, erkkariin mennään molempien kanssa. Perushallinta ja suhde kuntoon.

Siinä noin suurinpiirtein... sitten voisi ottaa itseä niskasta kiinni ja oikeasti käydä nuo opinnot. Ei sitäkään paljoa olisi.